Keittiötekniikkaa

Tässä viime aikoina meillä on eletty hyvin jännittäviä aikoja; Kirppu syö kiinteitä ruokia. Tämäkin tuli vastaan vähän periaatteella "eikö tämä lapsi syökään aina vaan kätevästi mukana kulkevaa maitoa?!!!".  No, suurella innolla uuden haasteen kimppuun.

Oli tuo tosiasia vauvan ruuasta tullut jossain kohtaa aikaisemminkin mieleen, koska kaappiimme oli ilmestynyt tehosekoitin. Sellainen pieni ja näppärä, jolla saa aina pienen annoksen kerrallaan soseutettua. Ja sitä paitsi sillä saa tehtyä ihania, terveelleisiä ja raikkaita smoothieita, joita suunnittelin raskauden aikana itselleni vääntäväni. (Kröhm, en sitten kertaakaan!) Ei kun konetta esiin ja soossaamaan. Ja hyvinhän se onnistui; keitetään muutama peruna tai porkkana oikein pehmeiksi, kuoritaan, palotaan ja soseutetaan äidinmaidon tai vastikkeen kanssa. Sitten vaan jääpala-astiaan ja lapsen gurmee on valmis. WAU!

Lapsen ruokahalu kasvoi ja kohta huomasin, että pari perunaa on syöty alta aika yksikön. Joten mitäs sitä muuta, kun suurempaa satsia koneeseen. Kone pyöri villisti ja siirsi perunavuorta astian laidoille, ääni oli melkoinen ja mikä ihme oli tuo haju? Tupla-annos pottuja sai koneen kuumenemaan niin, että savu nousi. Ihan kirjaimellisesti. Siitä se tuli sitten se hajukin. Hmm... No, tuo annos saatiin vähän kerrallaan valmiiksi, mutta kone oli nyt tuomittu auttamatta liian pieneksi ja tehottomaksi.

Onneksi joulupukki oli muistanut perhettämme lahjakortein ja nyt niille löytyi käyttöä. Isompi kone siis hakittiin. Ei niillä ominaisuuksilla niin väliä, kunhan sopii keittiön sisustukseen! Innolla aloitin uuden bataatti-annoksen teon uudella hienolla Jamie Oliverin tekemällä koneellani. Ja rullasihan se, isompi satsi muussaantui ihan mukavasti ja maidon sai kätevästi lisättyä kannen aukosta. Näin tämä käy! Mutta humpsista vaan alkoi astiassa vastoin odotuksia soseen pinta laskea ja koneen moottoriosalla levännyt käteni oli äkkiä soseen peitossa.

Siinä sosetta siivotessani sain varsinaisen oppitunnin tehosekoittimen käytöstä. Aina kannattaa tarkistaa, että teräosa on sekoitusastian pohjassa kunnolla lukkiintuneena, ei vain puoli huolimattomasti sinne säilöön pyöräytettynä. Pääsee paljon pienemmällä siivoamisella.

Seuraavalla kerralla aiheena oli jälleen ystävämme pottu. Potut oli keitetty, kuorittu ja teräosan asennus tarkistettu kolmeen kertaan. Ja kone käyntiin! Ääni oli mahtava, terä ilmiselvästi pyöri villsti. Perunat paiskaituvat asitian laidoille. Ajattelin nestettä lisäämällä saavani perunat asettumaan paremmin terän tielle, niin että oikeasti soseentuisivat. Mitään ei valunut, mutta haju alkoi taas olla tutun oloinen. Ja kas kummaa, moottoriosa oli suorastaan kuuma ja savu alkoi hiljalleen leijailla. Oliverin pojan korvia varmaan kuumotti kaukomailla, sen verran kovasti häntä kirottiin yhdessä keittiössä pohjan perukoilla. Ei auttanut muu kun laittaa perunat kattilaan, ja ottaa ihan perinteinen käsivatkain käyttöön (ihme että meillä sellainen on!). Oppiipahan lapsi, että kaikki ruoka ei ole ihan silkinsileää.

Uskaltauduin kuitenkin vielä soseiden maailmaan, pohjalainen kun ei hevin luovuta. Ja nyt keksin varsinaisen taikakeinon. Kun soseutettavan asian lisää vähän kerrallaan ja soseuttaa osissa, ei kone kuumene ja kokkikin pysyy paremmin tasalämpöisenä. Tajusinpa senkin, että eritoten peruna, jossa tärkkelys tekee taikojaan, pitää lisätä pienissä erissä. Varsin onnistunutta porkkanasosetta jääpala-astioihin kaadellessani lähettelin hiljaisen anteeksipyynnön Jamiellekin; ihan hyvä on masiina, käyttäjällä vaan vähän koulutus kesken.