Muksis!

Meillä menään mukkelis makkelis ja muksis. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että Kirppu päätti taas yhtäkkiä yllättäen oppia uusia taitoja. Kirppu on ryöminyt hirmuista vauhtia jo pitkän aikaa. Sen luulisi olevan melko turvallista puuhaa, sen verran lähellä maan pintaa kun ollaan, mutta kun vauhtia on tarpeeksi, niin saadaan sitä kolhuja ryömimälläkin aikaan. Esimerkiksi lyomällä pää oven pieleen. Kuka sitä nyt eteensä joka välissä ehtii katsoa.

Istuminenkin on ollut hallussa jo pitkään, mutta Äiti on vahtinut ja suojellut pientä kovasti, ettei vaan sattuisi mitään. Kirppu on siis harjoitellut istumista lähinnä valvovan silmän alla ja tyynyjen ympäröimänä. Tuosapa eräänä päivänä, noin viikko sitten kuitenkin huomasin yht'äikkistä tyttäreni olevankin oudon korkealla; polvillaan tavoittelemassa rahille unohtunutta leluaan. Äitinä olin ihan onnesta ymmyrkäisenä tietenkin: tyttäreni on nero ja osaa huimia juttuja! Mutta ei tämä vielä mitään, hetkeä myöhemmin huomasin Kirpun istuvan tyytyväisenä leluaan tutkien. Hetken kesti pohtiessa unen puutteen aiheuttaman muistikatkoksen mahdollisuutta, mutta kun ilmiö toistui uudelleen ja uudelleen, oli pakko jo uskoa; saman päivän aikana Kirppu oli myös oppinut nousemaan itse istumaan.

Vaikka kuinka olin aiemmin suojellut istuvaa lasta tyynypinoilla, näkevän oli pakko uskoa; tyttö osaa taidon vallan mainiosti. Pientä huojuntaa on havaittavissa, mutta ei aikomustakaan muksahtaa mihinkään suuntaan. Noh, ehkä kerran tai pari mentiin vähän nenä edellä, kun tuli taas liikkeelle lähdön aika. Mutta itse istuminen sujuu täysin ongelmitta.

Polvilleen nousu onkin sitten vähän eri juttu. Varsinkin koska sitä pitää harrastaa kaikisssa mahdollisissa paikoissa. Omaa lelukoppaa vasten on pakko kokeilla nousta joka välissä, sohva on mahdottoman kiva, se rahi, josta kaiki alkoi, on testattava uudelleen ja uudelleen sekä tietysti eteisen kenkäkaappi, jonka alaosassa on kaksi laatikkoa kahvoineen, on kuin suunniteltu pienen ihmisen kiipeilyharjoitusia varten. Ja vaikka harjoitus tekeekin mestarin, kuuluu silloin tällöin muksis, pieni hiljaisuus ja surkea itku. Äidin suukkoja ja haleja tarvitaan useamman kerran päivässä.

Muksahtelu kyllä aloitettiin vähän isommassa mittakaavassa, kun Äiti on vähän hitaalla eikä ymmärrä uusien taitojen aiheuttamia muutoksia. Hereillä olevaa lasta ei siis voi enää jättää sen jo mainitun rahin päälle kopassaan odottamaan, että Äiti keräilee tavaransa ennen uloslähtöä. Jaa miksikö? Siksi, että kun lapsi nousee kopassaan polvilleen, möngertää ja heiluu miten sattuu, niin juu.. sattuu. Sieltä tultiin kopsahtaen alas. Äiti menasi saada sydänkohtauksen ja itku pääsi kummaltakin perheen naisista. Mutta onneksi ei satunut sen suuremmin, pieni naarmu Kirpun otsassa muistuttaa Äidille, että kaukana ovat ne päivät kun kopassa pyörittiin turvallisesti vain vaakatasossa.

Uusien taitojen myötä täytyy Äidin kai vaan hyväksyä, että pieni muksahtelu kuuluu elämään. Ja olla entistä valmiimpi antamaan suukkoja ja haleja lohdutuksesi; tänään Kirppu nousi tukea vasten seisomaan!

Mökkeilyä

Kirpusta on tullut mökkeilijä. Tosin lähinnä olosuhteiden pakosta, koska Äiti vei Mumman ja Vaarin huvilalle Kihniön kupeeseen. Mökkeily on siitä mukavaa puuhaa, että mökiltä löytyy aina seuraa. Yleensä Mumman ja Vaarin lisäksi viikonloppuisin sieltä löytyy myös Täti ja Jomppe sekä pari serkkua. Eli hoitajia ja leikittäjiä riittää.

Esimmäisiä kertoja Kirppu mökkeili ihan päiväkseltään Äidin ja Isin kanssa. Silloin äiti huomasi, että yhden päivän reissua varten täytyy muistaa ottaa tosi monta asiaa mukaan. Kuten vaunut. Ja itkuhälytin. Ja konttapeitto. Ruokaa sentään oli mukana, mutta jo serkkupojat hyvin palvellut matkasyöttötuoli osoittautuikin yhteensopimattomaksi ruokapöydän kanssa. Mutta Äidin sylissä on mukava mutustaa ja päikkärit onnistuivat mainosti matkarattaissa, jotka löytyvät aina autosta.

Kesäkuun puolessavälissä Kirpun mökkeily olikin huomattavasti haasteellisempi, ainakin äidille. Silloin Kirppu jäi ihan yksin Mumman ja muun konkkaronkan hoitoon kun Äiti ja Isi lähtivät juhlimaan Haltiakummin synttäreitä. Sillä kertaa laukku oli pakattu huolella ja melkein tippa linssissä jo edellisenä iltana. Mukana oli myös uusi, hoitokassiin mahtuva matkasyöttötuoli. Mahtava keksintö joka sopii lähes tuoliin kuin tuoliin.

Äitiä jännitti aikalailla jättää vierastusta potenut Kirppu yön yli, vaikka oli tyttö ennenkin ollut hoidossa. Täällä kertaa kuitenkin Kirppu jäi matkan päähän, ei vain harjun toiselle puolelle ja jouduin vakuuttamaan itselleni, että en ole täysin korvaamaton. Sitä paitsi paikalla oli kuitenkin kaksi naista, jotka olivat saaneet yhteensä neljä lasta jo hyvän matkaa ohi vauvavaiheen. Ja hyvinhän se sujui! No, minä sain migreenityyppisen päänsäryn illan tullen, mutta Kirpulla ei ollut mitään hätää. Tyttö oli nukahtanut päikkäreilleenkin kiltisti, vaikka se on usen - sanotaanko haastavaa. Samalla reissulla sain vastustamattoman tarjouksen, jonka myötä jatkoimme mökkeilyä viikkoa myöhemmin Siipan ollessa työn puitteissa reissussa koko viikonlopun. Mumma nimittäin lupasi ottaa yöllä edelleen heräilevän Kirpun viereensä yöksi ja antaa minulle mahdollisuuden kunnon yöunin.

Tuo lupaus myös lunastettiin. Tulivat unet kyllä tarpeeseen, sillä viikonloppu osoittautui melko raskaaksi. Kirppu päätti ottaa jo vähän helpottaneesta vierastuksesta seuraavan version käyttöön ja ryhtyä Äidin tytöksi oikeen isolla kädellä. Ainut paikka, jossa neiti viihtyi oli Äidin syli tai lattialla Äiti vieressä. Jos minä vain näyin tai kuuluin jossain alkoi armoton itku ja huuto, mutta kun pysyin poissa silmistä tarpeeksi kauan, ei lapsella ollut mitään hätää. Ja samantien kun taas tulin näköpiiriin tai ääneni kuului jostain, alkoi metakka uudelleen. Mutta yöksi, kun Kirppu nukkui kopassaan Mumman sängyn vieressä linnoittauduin saunamökkiin ja täytyy myöntää, että nautin ajatuksesta että olin ainoa ihminne koko rakennuksessa. Tuollainen yksin olemisen tunne oli aikamoista luksusta vaikka en sitä ollut osannut kaivatakaan. Nukkua en kauhean hyvin osannut, mutta koska harjoitus tekkee mestarin tartuin tilaisuuteen ja jäimme Kirpun kanssa Mumman ehdotuksesta vielä toiseksikin yöksi, Siippakin kotiutuisi vasta aamuyöllä ja eihän meidän kalenterissamme mitään maanantaille ikinä ole. Kröhöm..

Toisen yön nukuin jo paljon paremmin. Otimme aamulla rauhallisesti, söimme puurot ja seurustelimme vielä Mumman ja Vaarin kanssa. Sitten nokka kotia kohti ja kiskomaan viikonlopun työputkesta väsynyt Siippa ylös sängystä. Iltasella muistin, että Kirpullahan on tällä viikolla neuvola. Olikohan se torstaina? Ja mihinkäköhän aikaan? Noh, tuota, kun ei kaikkea voi aina muistaa! Neuvola lääkääri oli odotellut maanantaiaamuna turhaan meidän nautiskellessamme luonnon rauhasta ja hitaasta aamusta. Ei auttanut muu kun ottaa seuraavana päivänä puhelin kauniiseen käteen ja tunnustaa huonomuistisuutensa. Uusi aika saatiin kuitenkin heti seuraavalle viikolle ja sielä lääkäri totesi Kirpun terveeksi, melkein yhdeksän kiloiseksi tytöksi, joten loppujen lopuksi kaikki hyvin.