Kirpun aloittaessa päivähoitoaan, Tampereella oli tasan kaksi vuoropäivähoitopaikkaa. Ja koska toinen niistä sijaitsee jossain Hervannan perukoilla, oli Vellamo meille ainoa vaihtoehto. Hervannassa Äiti taitaisi ajella vieläkin ympyrää, etsien oikeaa paikkaa, mutta Tammelassa sijaitseva Vellamo voidaan lukea ihan työmatkan varrelle ja onneksi Vellamosta löytyi Kirpulle paikka.
Päivää ennen hoidon aloittamista kävimme koko perheeen voimin tutustumassa paikkoihin. Syytä olikin, sillä sen normaalin päivähoitoajan ulkopuolella lapset hoitajineen saatavat olla missä tahansa melko ison talon sisällä. Puitteet ovat hienot ja systeemi toimii yksinkertaisin keinoin. Jos kaikki lapset on kerätty yhteen jollekkin muulle ikäryhmälle nimetyyä tilaan, on aina ovessa lappu, joka kertoo mistä lapsi löytyy.
Ensimmäisenä hoitopäivänä Kirppu istui tyytyväisenä penkillä. "Äiti, pois." Eihän kenenkään muunkaan äiti ollut paikalla! Ei se auttanut kun lähteä töihin. Nyyh! Pari hoitopäivää jälkeenpäin alkoi hoitoon jääminen olla Kirpun mielestä ihan tyhmää. Itku tuli jo parkkipaikalla, kun tyttö tajusi, että tänne pitääkin tulla vähän joka välisssä - ja ihan ilman Äitiä ja Isiä. Näinä aamuina vaadittiin Äidiltä suurta luottamusta maailman mahtavimpiin tarhantäteihin ja pienen Kirpun suureen sosiaalisuuteen. Tippa tuppasi parina ensimmäisenä "itkupäivänä" tulemaan Äidinkin linssiin, mutta onneksi Kirppu on pohjimmiltaan yltiösosiaalinen tyttö, joka unohtaa pienet murheet, kuten Äidin ja Isin puuttumisen aika äkkiä, kunhan lekkikavereita on ympärillä.
Lähes viisi vuotta myöhemmin
Hupsis! Mihin ne vuodet menivät? Blogin kirjoittaminen jäi töihin paluun myötä kokonaan, mutta yrtänpä aloittaa uudelleen. Koko tämän ajan Kirppu on ollut hoidossa Vellamossa, Äiti ja Isi tiiviisti töissä. Mukaan on mahtunut niin paljon! Perheen yhteistä aikaa, matkoja, mökkeilyä ja paljon uuden oppimista. Nykyään Kirppu on (enimmäkseen) reipas viisivuotias, ei iso eikä pieni vaan keskikokoinen tyttö, jolla yleensä löytyy kommentti joka asiaan.
Kirppu rakastaa piirtämistä. Kuvia syntyy sitä vauhtia, että koko koti uhkaa peittyä valmiisiin piirroksiin. Välillä on pakko pistää tyttö karsintapuuhin ja lahjomalla, kiristyksellä ja uhkailulla saada taiteilija itse karsimaan osa töistä paperinkeräykseen. Osa piirroksista on tosin sellaisia, että Äiti vahtii kuin haukka, että ne säilyvät. Vähän aikaa sitten Kirppu innostui piirtämään hänelle tärkeitä ihmisiä. Koko joukko niitä kertyikin, ja osa ei edes mahtunut paperin molemmin puolin. Mukaan piti kuitenkin mahduttaa myös kissat ja koirat, sekä Kummin pienelle tytölle lahjoitetut lelut.
Puhetta tulee edellen tulvan lailla, välillä syöminenkin uhkaa unohtua höptystulvan alle. Ehkä suurin muutos meidän perheessä näiden vuosien aikana on ollut Kirpulla havaittu keliakia, joka osittain vaikuttaa koko perheen syömiseen - gluteenia sisältäviä jauhoja tai pastaa ei meillä enää käytetä. Äiti ja Isi ovat myös oppineet lukemaan tuoteselosteita ihan ihan kiitettävästi ja moittineet esimerkiksi pääsiäismunien kääreitä, joista tuoteselosteet löytyvät - mutta kuka siitä ryppyisestä foliosta niitä lukee!!
Seuraavaksi se jännin paikka taitaa olla edessä ensi syksynä, kun Kirppu aloittaa eskarin. Onneksi tämä on meillä se helppo muutos, koska paikka ei vaihdu. Kirppu tarvitsee ja on edelleen ensi vuoden oikeutettu vuorohoitoon ja Vellamon päiväkodissa toimii myös eskari, joten vielä ensi vuonna mennään paljolti samoin, kuin tähänkin asti. Tosin ekaluokalla onkin sitten vuorossa siirtyminen toiseen paikkaan ja melko varmasti uutena tyyppinä toisillen jo tuttujen tyyppien seuraan. Mutta sitä murehditaan vasta vuoden kuluttua! Nyt nautitaan siitä, että voidaan vielä vuosi nauttia tutuista ympyröistä, mutta uusilla kuvioilla.
