EI!

Kirppu parka! Lapsen ymmärrykseen alkaa pikku hiljaa upota, mitä tarkoittaa "ei". Sitä pientä sanaa meillä viljellään nyt siinä määrin, että ei ihme jos uppoaa. Suurin "ei" on tv-taso. Neljässä lokerossa kaikkea jännää ja kiiltävää. Houkuttaahan tuo! Mutta kun "ei"! Samoin melko massiivinen CD-hyllymme alkaa olla mahdottoman mielenkiintoinen, ja sekin "ei".

Tanssi menee jotenkin näin: Kirppu kierii tv-tason suuntaan melko vauhdikkaasti tai makaa selällään potkien itseään jaloilla eteenpäin. Äiti skarppaa ja samantien kun käsi nousee koskemaan jotain ihanan kiiltävää laitetta, kuuluu "EI!". Äidin kulmat menevät ikävästi ruttuun ja lapsi A) katsoo kummissaan, että taas se huomasi tai B) suuttuu ihan vietävästi, kun häneltä kehdataan kieltää näin jännä juttu. Seuraavaksi koreagrafiassa äiti joko houkuttelee lapsen pois tuon ihanuuden luota tai julmasti siirtää hänet lähemäksi omia lelujaan.

Ja sitten tulee seuraava "ei". Pöydn alla on kaksi koria, toinen Kirpun toinen äidin. Ja äidin korille ei Kirpulla ole asiaa. Joten "EI!" Äidin korissa vaan silloin tällöin löytyy ihanaa paperia, joka kahisee niin taivaalliseti ja muuttuu mukavasti muussiksi kun sitä syö. Ja sekin hauskuun kielletään! Ja koko tämän ajan ihan vieressä on oma kori, mitä suuremmalla todennäköisyydellä kumossa, kaikki lelut ihanasti saatavilla. (Kirppu ei ole lukenut sitä kohtaa vauvakirjasta, jossa sanotaan, että vauva hämmentyy, jos hänellä on enemmän kuin pari lelua ulottuvillaan.)

Jos nyt ostaisin huonekaluja, haluaisin kaiken ovien taa. Jo pelkästään pitämään pölyt poissa, saatika sitten yksi pieni Kirppu. Mutta se on vain tosiasia, että tuo ikävä ei-sana on opittava ja sitä pitää myös totella. Kaikkea ei voi piettää tai nostaa saavuttamattomiin, kodissa on elettävä myös muiden kuin Kirpun. Maailmassa tuppaa olemaan niitä ei-asioita ja nyt Kirppu on aloittanut matkansa sen tajuamiseen.

Tämä taistelu on kuitenkin vasta alkamassa. Kirppu liikkuu aina vaan liukkaammin ja laajentaa reviiriään. Kohta on edessä lähempi tutustuminen keittiöön, eteisestä löytyy varmasti muutamat aivan ihanat ja eirityisen maukkaat kengät, ja entäpä kaikki ne mielenkiintoiset asiat, jotka lymyävät vessassa ja kylppärissä. Todellinen koitos kieltojen maailmassa on kuitenkin työhuone. Ammattimuusikon kodissa asuu instrumenttejä, herkän sorttisia kapistuksia, joita ei ole tehty Kirpunkestäviksi. Onneksi suurin osa niistä kotona asuvista on koteloissa, mutta aina sitä pari kitaraa, pedal steel ja satunnainen banjo saattavat olla saatavilla ääntäkin nopeammalle pienelle.

Kovetan siis näiltä osin itseni, en välitä loukkaantuneesta katseesta enkä eteenpäin työnnetystä alahuulesta. Katson tuimasti, madallan ääntäni ja sanon "EI!", kerta toisensa jälkeen.

Juhlapäiviä

Pienestä iästään huolimatta Kirpun elämään on mahtunut jo monta juhlapäivää. Äidin mielestähän jokainen täyttyvä kuukausi on juhlimisen arvoinen, samoin kuin jokaisen uuden taidon oppiminen. On oltu Papan syntymäpäivillä ja juhlittu joulua, uutta vuotta, vappua ja mitä näitä nyt oli. Muutama päivä sitten Kirppu juhli ihan ensimmäistä nimipäiväänsäkin. Äidiltä tuo juhlapäivä olisi kyllä mennyt ohi, ellei puhelin olisi alkanut piipailemaan onnitteluviestejä.

Yhden juhlapäivän muistin kyllä ihan itse. Tuo juhlapäivä meni jo tammikuun lopussa ja tuolloin lähettelin mielessäni hiljaisia kiitoksia vähän joka puolelle. Sinä päivänä tuli tasan vuosi siitä, kun Kirppu on tehty. Vuosi siitä, kun Väestöliiton Tampereen klinikalla kohtasivat munasolu ja siittiö, joista tuli maailman ihanin pieni Kirppu.

Juhlapäivästä puhuessani lähipiiri naurahteli, tyyliin "kakunko meinaat leipoa?". No en! Minä leipomassa kakkua on naurettava ja suorastaan vaarallinen ajatus; siinähän voisi mennä ihmisiltä vaikka hampaat rikki. Ei, ei kakkua! Mutta paljon lämpimiä ajatuksia ja isoja kiitoksia, niin lääkärille kuin hoitajillekin, ja niille ihanille ihmisille laboratoriossa, jotka yhdistivät kaksi mikroskooppista solua ja saivat alulle jotain noin ihmeellistä ja kaunista.

Naureskelkoot muut miten tahtovat, minä pidän juhlapäiväni! Ja lähettelen lämpimiä ajatuksia ja kiitoksia tulevinakin vuosina. Lähetänpä myös valokuvan. Sen saa meitä hoitanut lääkäri, joka nykyään työskentelee jo toisella lapsettomuusklinikalla. Ja kuvassa on tietenkin maailman paras ja kaunein Kirppu!

Vappua!

Vappukin tuli ja meni. Aaton vietimme Kirpun kanssa rauhallisesti kaksin kotona. Muusikko-Siippa veitti aattoiltansa luonnollisesti töissä. Mutta vappupäivänä pääsimme juhlimisen makuun, kun lähdimme perinteisille vappujuhlille Mummon ja Papan luo. Juhlan aihetta vapussa onkin tuplasti, työnjuhlan lisäksi 1.5. on Kirpun Papan syntymäpäivä. Siispä vappumekkoa päälle ja juhlimaan!

Ja kyllä sitä juhlittiinkin! Paikalla oli kolme serkkua, kolme setää, Mummo ja Pappa, kummisetä ja -täti sekä joukko ystäviä. Söimme hyvin, nautimme lasillisen jos toisenkin kuohuvaa, höpötimme ja nauroimme. Kirppukin tuntui nauttivan olostaan, olihan ympärillä paljon mielenkiintoista katseltavaa. Varsinkin neljä kuukautta Kirppua vanhempi serkkutyttö, joka jo konttaili ympäriinsä, oli kovin mielenkiintoinen väkkärä. Vähän tetiin jo tuttavuuttakin, mutta yhteiset leiki saivat velä vähän odottaa.

Äiti siis pelkäsi vierastamista aivan turhaan! Kummisedän parta oli niin mielenkiintoinen, että sitä oli ihan pakko päästä pienen kokeilemaan, ja sitä tutkiessa vierastaminenkin melkein unohtui. Siis melkein, muistui se kotvasen kuluttua taas mieleen, että pitäisi vierastaa, mutta vähän ajan kuluttua parta oli taas jännä juttu. Vielä muutama vähän vieraampi sylitys ja juhlat toimivat taas mahdottoman hyvänä "siedätyksenä". Pääsimmepä niinkin pitkälle, että jossain kohtaa Kirppu oti pienen levon Papan vatsan päällä!

Ja kyllä me viihdyimme! Siippa lähti jo töihin, Kirppu nukahti, mutta äiti jatkoi vaan juoruiluaan. Lopulta oli aika nostaa kopassan nukkuva tyttö rattaisiin ja ottaa reipas iltakävely lämpimässä kevätillassa kotia kohti. Varsin tyytytväisivä käperryimme Kirpun kanssa molemmat omiin sänkyihimme mukavan päivän jälkeen.

Kylpylässä

Vappuviikoksi saimme Mumman ja Vaarin Pohjanmaalta kylpylävierailulle Tampereelle. Kirppu keksi melko yllättäen noin viiden kuukauden ikäisenä, että Vaari on kamalan pelottava. Osaa hän muitakin vierastaa, mutta enimmät vierastukset on kyllä Vaari saanut osakseen. Mutta tuota vierastusta on melko aktiivisesti ”siedätetty” ja tässä oli taas loistava tilaisuus jatkaa sitä.

Jo sunnuntaina kävimme porukalla syömässä ja seurustelimme kaikessa rauhassa, mutta torstaina pääsimme itse asiaan, kylpyläpäivään. Tämän äidin naamassa on todellakin alkanut näkyä niin vuodenajan vaihtuminen, hormonivaihtelut kuin valvominenkin. Niinpä käytin tilaisuuden hyväkseni ja tilasin itselleni kosteuttavan kasvohoidon. Vielä Siipalle hieronta ja suunnitelma oli täydellinen.

Kasvohoito kieltämättä teki terää. Kuinka ihanalta tuntuikaan kasvojen hieronta! Rentoutumisen aalto aivan humahti varpaisiin asti. Ja hoidon jälkeen iho tuntui aivan erilaiselta. Lähtiessäni kysyin vielä hoidon tehneeltä kosmetologilta, että oliko itse tekemäni diagnoosi tosiaan oikea, eli kosteuden tarve valtava? Kuulemma oli, kun iho imaisi hierontaöljynkin.

Entistä ehompana olikin ihana lähteä kellumaan altaaseen. Alku asetelma oli tietenkin se, että yksi jääräpäinen Kirppu oli päättänyt, että päikkärit eivät ole häntä varten ja ruokakin oli äidin kasvohoidon aikana kelvannut yllättäen huonosti. Tämän lisäksi vasta matkalla kohti kylpylää tajusin, että Kirppu ei ole koskaan ollut suihkussa. No, nytpä saatiin sekin kokemus. Pienen leikin varjolla, äidin runsaalla ja kovin kummallisella ääntelyllä se onnistuikin ihan hyvin. Onneksi oli kylpylässä vapun alla melko hiljaista, että yleisö ei ollut suuren suuri.

Ja ei kun lastenaltaaseen! Isi ja äiti suorastaan hihkuivat innosta, Kirppu suhtautui asiaan huomattavasti epäilevämmin. Pienen hetken jaksoi pieni Kirppu kellutella ja potkia vedessä. Mutta katsoimme parhaaksi lopettaa leikki lyhyeen, ennen itkua, jotta kokemuksesta jäisi mahdollisimman positiivinen mielikuva. Melko äkkiä otti Mumma pyyhkeeseen käärityn pienen uimarin hoitoonsa ja pääsimme Siipan kanssa itsekin uimaan. Hetken uituani ajattelin ottaa vahdin vaihdon, ja päästää Mumman vuorostaan altaaseen, mutta Kirppu tuhisi tyytyväisenä unta sylissä. Ja siitä nyytistähän ei Mumma enää malttanut luopua. Kun tarpeeksi oli uitu, olikin aika nousta altaasta ja hiipiä taas suihkua kohti. Kirppukin heräili sopivasti ja tapitti ympärilleen kuin muistellen, miten tänne oikein päädyttiin.

Siipan nauttiessa hieronnasta yritin vuorostani saada Kirppua ottamaan välipalan jälkeen vielä edes pienet päikkärit. Huonolla menestyksellä. Kopasta kuului vaan iloinen lauleskelu. Kyllä, puolivuotias tyttäremme laulaa! Tavalliseen juttellu-jokellukseen verrattuna tämä ääntely sisältää pidempiä ääniä ja melodista äänen korkeuden vaihtelua. Nyt saivat Mumma ja Vaarikin konsertin! Ei auttanut kuin luovuttaa unien etsintä ja antaa lapsen leikkiä hetken.

Alkoi aikuisillakin olla nälkä, joten taas laitettiin Kirppu koppaan etsimään unia ja lähdimme alakertaan syömään. Pienet tirsat taisivat onnistuakin, mutta pian kuului kopasta suorastaan iloista jokellusta. Saatiinpa päivään mahtumaan vielä yksi ekakerta, kun nostimme pienen tytön meidän muiden kanssa pöydän ääreen syöttötuolissa.

Jännittävän päivän jälkeen taisimme olla koko perhe melko rentoa porukkaa. Kirppukin oli hirmuisen tyytyväinen, kun kotona sai vielä iltavellin ja pääsi omaan sänkyyn. Löytyi se pitkin päivää etsitty unikin!