Pipipäivä

Meillä vietettiin eilen pipipäivää. Kirppu oli jo viikon verran ollut flunssainen ja sen seurauksena väsynyt ja kärttyinen. Kun ei pienen olo tuntunut helpottavan, varasin ajan lääkärille. Toisessa korvassa olikin tulehdus, joten antibioottikuurihan siitä seurasi. Siippa on flunssaillut myös jo reilun viikon enkä itsekään ole ollut mitenkään elämäni kunnossa, joten miellä on ollut viime päivinä varsin pirteää porukkaa.

Eilen sitten päätin, että kuri höltyy nyt roimasti ja moni normaalisti kielletty asia on pipipäivän kunniaksi sallittu ja aikataulutkin heitetään romukoppaan. Niinpä meillä sai nukkua juuri silloin kun tuntui että nukuttaa, syödä juuri niin paljon kun huvittaa ja aikalailla mitä huvittaa. Kaikista suurin kurin höltyminen oli siinä, että vesimuki (ei piimä!) sai lähteä keittiöstä ja tutti sohvalta. Normaalisti sääntöihin kuuluu, että tuttia ei tarvita muualla kuin nukkuessa ja satunnaisen pahan mielen sattuessa sohvalla, kainalossa. Tutti suussa ei töpsötellä! Samoin ruoka syödään keittiössä ja sinne se kuuluu se mukikin (paitsi äidin teemuki ja isin kahvimuki, jotain etuja pitää olla siitä, että sotkiessaan siivoaa itse.). Pipipäivänä Kirppu kuitenkin töpsytteli melko tyytyväisenä tutti suussa ja vesimuki kädessä ympäri kämppää. Mukia kallistettiinkin tilanteeseen sopivan suurieleisesti ja tutti pysyi mukana tiukemmin kuin Maggie Simpsonilla. Tytön ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun ensimmäistä keraa koskaan tuli vastaan tilanne, jossa tutti ja muki olivat saatavilla yhtäaikaa. Hetken verran rattaat raksuttivat, ennen kuin vuorotahti löytyi.

Syömisen suhteen sääntö on yleensä, että ruokalaji ei ihan äkkiä vaihdu ennen kuin lautanen on tyhjä. Ihan siksi, että Äiti on kirjasta lukenut, että makuja pitää maistaa monta kertaa ennen kuin niihin tottuu, en yleensä ihan vähästä luovuta, vaan tarjoan samaa annosta useammalla ruokailulla, kunnes annos on syöty. Välipala-ajan namit jäävät siis surutta pois päivän ruokalistalta, jos lounasaikaan ei syöminen kiinnosta. Tosin Kirpun kanssa ei yleensä asiasta tarvitse kauheasti keskustella, normaalitilanteessa kun ruoka maittaa mainiosti. Pipipäivänä säännöt muuttuivat radikaalisti ja ruokalistalla oli hyvin auliisti jugurttia ja leipäpalasia, varsinkin kun sitä "oikeaakin" ruokaa vähän meni.

Oli mukava nähdä, että tuttikurin vähän höltyessä, jaksoi Kipu jo vähän leikkiäkin. Mutta aika paljon meillä vaan lötköteltiin sohvalla, etsittiin telkkarista hauvaohjelmia ja oltiin kainalossa. Iltapäivällä Kirppu oli jo niin pirteä, että uni ei tullutkaan, vaan aamupäivällä otetut "yimääräiset" unet ja kainaloköllöttely riittivät. Illalla puuro keitettiin vähän normaalia aikaisemmin ja lautasellinen upposi pieneen masuun, kunhan äiti jaksoi pelleillä ja äääntelehtiä tarpeeksi mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Pieni Kirppu käpetyikin pipipävän päätteeksi melko tyytyväisenä sänkyynsä pupu kainalossa nukkumaan.

Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että pientä nuhaa lukuunottamatta Kirppu on pysynyt terveenä näin kauan. Ensimmäisen kerran lääkäriä tarvittiin vuoden ja neljän kuukauden kohdalla. Kolmen viikon kuluttua käymme tohtorilla tarkistuttamassa, että tulehdus varmasti on poissa ja sitten pistetään peukut vahvasti pystyyn ja toivotaan, että siitä seuraavaan lääkärireissuun on ainakin se vuosi ja neljä kuukautta.